Maanantai-iltana opisto alkoi pikkuhiljaa täyttyä iloisista opistolaisista, jotka olivat saaneet nauttia rentouttavasta joululomasta. Ilta menikin jälleennäkemisen riemussa ja kuulumisia kysellessä.

Loman aikana opiston viereinen järvi oli jäätynyt kovien pakkasten ansiosta ja tiistaina pääsimmekin nauttimaan kirpeästä ulkoilmasta ulkojäiden parissa.

IMG-20160107-WA0002

Kovaa pakkasta jatkuikin koko viikon ja opistolaiset pääsivät kaivelemaan toppavaatteitaan kaappiensa pohjilta.

20160107152402_IMG_4480

Illalla alkoivat loppiaisseurat ja saimme opistolle paljon vieraita. Opistolaiset pääsivät näkemään myös opiston ulkopuolisia kavereitaan ja osa vieraista jäi yöksikin.

Keskiviikkona loppiaisseurat jatkuivat aamun messulla Reisjärven kirkossa, josta taas siirryimme takaisin opistolle jatkamaan seuroja.

Illan aikana vieraat lähtivät kotimatkalle ja saimme asettua normaaliin opistoelämään. Viikonloppuna meillä on luvassa Naisten ja miesten -päivä, sekä Some-päivä.

20160105152416_IMG_4389

Emäntänä ja isäntänä toimiminen on ollut huippua. On ollut mukava kiertää soluja ja kysellä kaikkien kuulumisia. Kiitos kuluneesta viikosta!

 

Mirka ja Olli-Pekka