Saavuimme maanantaina virkeinä ja ilosina rakkaaseen opistokotiimme.

Suurin osa opistolaisista vietti viikonloppua Oulussa, jossa oli suuret syysseurat. Saimme myös käydä erään opistolaisen kotona iltakylässä – oli kivaa laulaa yhdessä!

IMG_3053

Tämä viikko on mennyt suurimmalla osalla opistolaisista lukiessa kokeisiin, koska on koeviikko. Oppilaat ovat auttaneet toisiaan kokeisiin valmistautumisessa.

IMG_7328

Lauantaipäivän teemana on erilaisuus. Teemapäivän järjestäjän apuna on tukioppilaslautakunta.

Sunnuntaina lähdemme linja-autolla Vaasaan ja Seinäjoelle esittelemään opistoamme. Olemme harjoitelleet esittelyä varten lauluja ja jokaisesta linjasta on valittu opiskelija kertomaan linjastaan, oppilaat kertovat myös valinnaisaineista.

IMG_7304

On ollut aivan huikeeta kierrellä soluissa ja nähdä myös muiden opistolaisten soluelämää. Kiitämme kaikkia tästä mukavasta viikosta.

Jätämme tehtävämme tulevan isännän ja emännän käsiin.

Lina ja Antti