Maanantaina ensimmäisen loman jälkeen opistolle palasi levänneen ja iloisen näköisiä opistolaisia. Oli mukava tulla takaisin opistokotiin.

Opiskelu on pyörähtänyt täyteen vauhtiin ja on ollut mukavaa huomata, että opiskelijat ovat joskus olleet jopa nukkumassa, kun olemme tehneet illalla solukierrosta. Keskiviikkoiltana saimme tehdä solukierrosta revontulien loimutessa.

Kävimme perinteisesti keskiviikkoillan seurojen jälkeen erityislinjalaisten solussa vierailulla. Mukavien keskustelujen aikana saimme maittavat kakkukahvit.

Omien kiinnostuksen kohteidemme ja kokemuksiemme perusteella opiston henkilökunta oli jakanut meidät eri lautakuntiin. Lautakunnat saivat myös ensimmäiset tehtävänsä; mm. hevosten harjojen letitystä, liikuntasalin varaston järjestämistä ja kaappien roudaamista.
IMG_1709

Kioskilautakunta uudisti tehtävänsä myötä muun muassa kioskin ulkoasua makeammaksi.

 

IMG_1166

Urheilu on ollut vahvasti mukana opiston arjessa. Tytötkin saivat ensimmäistä kertaa koottua täyden jääkiekkovuoron opiston historian aikana. Valmisteilla on myös beach volley -kenttä. Liikuntalautakunta järjestää meille olympialaiset lauantaina ja avajaiset vietetään huomenillalla.

DSC_0578

Torstaina päivällisen jälkeen aikuislinjalaiset esittivät sketsit malliksi hyvästä ja huonosta kokouksesta tulevan lautakuntatyöskentelyn pohjaksi. Toivottavasti niistä on hyötyä tulevissa kokouksissa.

 

Tytti ja Lauri