Tämä viikko opistossa on kulunut vauhdilla. Viikonloppuna opistolla oli kamarikuorokurssi, johon osallistuivat viime vuoden ja tämän vuoden kamarikuorot. Sunnuntaina oli luento aiheesta ”Jumalan valtakunnan työ”. Illalle ympäristölautakunta oli järjestänyt ohjelmaa, leikimme mm. sateenkaarivarjolla ja juoksimme ryysyviestin.

006

Maanantaina alkoi taas opiskelu. Koeviikkoon valmistautuneet opiskelijat yllättyivät tullessaan päärakennukseen: akvaarion ikkunat oli peitetty mustilla jätesäkeillä ja lattia oli täynnä patjoja. Akvaarioon sai tulla lepäämään ja siellä piti olla aivan hiljaa. Taustalla soi musiikki ja tunnelma oli rauhallinen.

Kuva 001

Kopio- Kuva 004

Tiistaina tytöt pelasivat linjojen välisen sählyturnauksen, jonka finaali on vielä pelaamatta. Finaalissa vastakkain ovat STL ja KOL.

Kuva 005

Yhteen viikkoon on mahtunut paljon: hevostallia on siivottu ja aineita kirjoitettu. Opistoon kotiudutaan aina vain paremmin, mikä näkyy rentossa ilmapiirissä. Vaikka viikko on ollut täynnä kokeita, on hyvää mieltä ja iloisia ilmeitä tullut opiston käytävillä reilusti vastaan.

Hyvää ja rentouttavaa syyslomaa kaikille !
Tuuli ja Jere