Lauantaiaamuna opistolle saapui entisiä opistolaisia 50:n, 40:n, 20:n ja 10:n vuoden takaa. Illalla oli ohjelmailta, jossa saimme nähdä ja kuulla miten opistoelämä on muuttunut 50 vuoden aikana. Pääsimme myös hoitamaan kurssilaisten lapsia. Sunnuntaiaamuna oli yhteinen jumalanpalvelus, jonka jälkeen kuulimme opiston historiasta ja keskustelimme yhdessä hyvän alustuksen pohjalta.

Keskiviikko – torstai välisenä yönä aikuislinja lähti omalle opintomatkalleen Pariisiin. Aikuiset kehuivat kovasti reissua. Oli lämpimät ilmat ja naurua riitti. He vierailivat mm. Eiffelin tornissa sekä Versaillesin palatsissa ja sen upeassa puutarhassa. Tiistaiyönä he saapuivat takaisin opistokotiin.

allit

Maanantaiaamuna luonto- ja erälinja lähti yhden ja puolen viikon mittaiselle hiihtovaellukselle Norjan ja Suomen Lappiin.

Tiistaina koimme ”kuvisryhmän” itse suunnitteleman ja toteuttaman esityksen, jossa he esittivät venäläisiä katulapsia. Esitys herätti monenlaisia ajatuksia ja pysäytti meitä kaikkia.

 kuviiija 077

Tyttöjen liikuntaryhmät lähtivät torstaina yhden yön mittaiselle vaellukselle lähimaastoon. He yöpyvät Saarisen leirikeskuksella. Me opistolle jääneet vietimme mukavan illan opiston kodalla makkaraa paistaen ja laulellen.

kuva (9)

Viikko on mennyt todella nopeasti ja jälleen on edessä viikonloppuloma…

Annika ja Eero