Viikko 13: Rauhallisen leppoisa viikko
Maanantaina palasimme virkeinä ja rentoututuneina takasin opistokotiimme. Tiistaina oli mahdollisuus
Maanantaina palasimme virkeinä ja rentoututuneina takasin opistokotiimme. Tiistaina oli mahdollisuus
Lauantaina koitti monien odottama laskettelureissu Ukkohallaan. Jouduimme heräämään aamulla poikkeuksellisesti
Kurssiohjelmassamme on 23.-27.7.2012 taideviikko, jonka aikana järjestetään useita mielenkiintoisia taidekursseja.
Opistolla järjestetään heinäkuussa 2012 ensimmäistä kertaa Musiikin perusteet 1-3 ja
Maanantai-iltana palasimme lomalta takaisin opistolle hyvin rentoutuneina ja iloisina. Oli
http://rkropisto.fi/wp-content/uploads/2012/03/Amerikan-matka-2012-585.jpg Reisjärven, Ranuan ja Jämsän opistot järjestävät vuorollaan matkan
Lauantaiaamuna oppilaat jaettiin kolmeen ryhmään tekemään projektityötä pariksi tunniksi. Saman
Palasimme iloisin ja reippain mielin maanantaina opistolle, sillä vastassamme oli
Lauantaipäivä alkoi hyvissä tunnelmissa. Muutama sosiaali- ja terveyssalan linjan tyttö
Opisto kutsuu seuraavan talven opiskelijoita. Nuoret hakevat 15.4. mennessä, aikuiset