Viikko 38: Presidentit valittu!
Tällä viikolla opistolla on tapahtunut paljon. Alkuviikko oli tavallista opiskelua
Tällä viikolla opistolla on tapahtunut paljon. Alkuviikko oli tavallista opiskelua
Sunnuntaina, jolloin vastuuviikkomme alkoi, vietimme opistolla erilaisuuspäivää. Aamulla opistolaiset kävivät
Opistolaisten ensimmäinen opiskeluviikko oli suurilta osin luokkien etsimistä sekä opettajiin
Maanantaina aloitimme ensimmäisen teemaviikon. Ensimmäiseen teemapäivään kuului päärakennuksen siivousta ja
Saavuimme opistolle tiistaina. Tunnelma oli loman jälkeen innokas ja meno
Keskiviikkona lollit pitivät huikean ensiaamun heidän satumusikaalillensa. Lollit olivat ahkeroineet
Aurinko on lämmittänyt Räisälänmäkeä ja tehnyt aamulla heräämisestä helpompaa. Opistolaisia
Kuluneen viikon aikana lumet ovat alkaneet sulaa. Pihalla on ollut
Olemme saaneet taas viettää tapahtumarikasta viikkoa täällä meille rakkaassa opistokodissa.
Lunta on satanut oikein urakalla koko viikon. Opiston piha on