Viikko 39: Presidentinvaalit
Neljäs viikko opistossa sujui loistavasti. On ollut mukava huomata
Neljäs viikko opistossa sujui loistavasti. On ollut mukava huomata
Lauantaina pääsimme Nikon ja Eerikan kanssa kiertämään ensimmäisen kerran opiston
Ensimmäinen oikea viikko on nyt takana ja hyvin on mennyt.
Viikko alkoi lapsuuspäivällä johon suurin osa opistolaisista lähti hyvin mukaan.
Saavuimme maanantaina takaisin opistolle viimeiselle jaksolle ennen hiihtolomaa. Ohjelmalautakunta arpoi
It was a very good week. The sun shone three
Keskiviikkoiltana oli seurat ja torstaina oli keittiölautakunnan järjestämä ohjelmailta. Ohjelmaillassa
Sunnuntaiaamuna heräsimme noin kymmenen aikoihin runsaammalle aamupalle ja lähdimme reissuun.
Tulimme maanantai iltana opistolle ensimmäiselle kahdelle viikolle joululoman jälkeen. Alkuviikolla
Sunnuntaina ilmassa oli havaittavissa vielä armeijapäivän jälkimainingit. Kierroksella meitä vastassa