Viikko 13: Kolme opistoa koolla
Maanantai-iltana käytävät täyttyivät taas opistolaisten naurusta, kun palasimme kolmanneksi viimeiseltä
Maanantai-iltana käytävät täyttyivät taas opistolaisten naurusta, kun palasimme kolmanneksi viimeiseltä
Lauantaina oli opiston pitkään odotettu laskettelureissu Vuokattiin. Niille, jotka eivät
Maanantaina palasimme opistolle hyvillä mielin kahden viikon tauon jälkeen. Jälleennäkemisen
Palasimme maanantaina viikonlopun vietosta takaisin opistolle iloisin mielin. Tiistaina ohjelmalautakunta
Lauantaina opisto täyttyi opistolaisten perheenjäsenistä kotiväenpäivän merkeissä. Ilmassa oli jälleennäkemisen riemua
Saavuimme maanantaina taas opistolle iloisin mielin. Tiistaina meillä oli retkeilylautakunnan
Lauantain teemana oli "Haku päälle-päivä" eli perehdyimme työnhakuun ja saimme
Maanataina saavuimme taas opistolle iloisella ja reippaalla mielellä. Alkuviikosta, kovien
Launtaina vietimme teemapäivää aiheesta itsetunto. Keskustelimme aiheesta pienissä ryhmissä, lautakuntien
Palasimme joululomilta sunnuntai-iltana rakkaaseen opistokotiimme hyvin syöneinä ja levänneinä. Jokaisen